
NEW GENERATION ON TYÖVÄLINE
SEURAKUNNILLE
New Generation on yhteiskristillinen ja sitoutumaton
organisaatio. New Generation haluaa olla työkalu
seurakunnille, jota nuorisotyöntekijät ja pastorit voivat käyttää apuna työskennellessään nuorten parissa. New Generation ei ole seurakunta tai seurakunnan
korvaaja. Toiveemme on, että New Generation -näky, työvälineet ja nuorten
todistukset Jumalan voimasta kannustavat ja inspiroivat Suomen nuoria
kertomaan evankeliumin ilosanomaa kouluissaan, oppilaitoksissaan ja
korkeakouluissaan.
Haluamme toimia yhteistyössä
paikallisten seurakuntien kanssa. Emme tue mitään
yksittäistä seurakuntaa, vaan teemme yhteistyötä kaikkien kristillisten seurakuntien kanssa. Ohjeemme ryhmille ja jäsenillemme on, että
koulupäivän loppuessa loppuu myös New Generationin toiminta siltä
päivältä. Paikallinen seurakunta on paikka jossa nuoret saavat
hengellistä ravintoa, opetusta ja ohjausta. Vain seurakuntien vahvan
nuorisotyön kautta New Generation -työ voi tuottaa pysyvää hedelmää.
Siksi haluamme toimia yhteistyössä seurakuntien ja
nuorisotyöntekijöiden kanssa. On tärkeää, että nuoret ovat uskollisia seurakunnalleen ja samaan aikaan saavat seurakunnastaan
tarvitsemansa tuen.
Jos haluat kuulla lisää siitä, miten
New Generation toimii ja miten voimme yhdessä auttaa nuoria tavoittamaan
ystävänsä ja koulunsa evankeliumilla, lähetä meille yhteystietosi niin
otamme sinuun yhteyttä.