![]() Tikkareita ja halauksiaParkanon lukion ryhmä osoitti välittämistä tikkareiden ja halausten kautta!
Helmikuun alussa Parkanon lukion New Generation -ryhmä sai idean huomioida koulukavereitaan ystävänpäivänä ja samalla levittää hyviä uutisia rakastavasta Jumalasta. Niimpä he päättivät jakaa Dumle-tikkareita ja halauksia ystävänpäivää edeltävänä perjantaina!
Ostettuaan 90 tikkaria ryhmä askarteli niihin erilaisia rohkaisevia viestejä, kuten ”Olet tärkeä Jeesukselle”, ”Sinun elämälläsi on tarkoitus” ja ”Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” Tempausta varten koko ryhmä oli pukeutunut valkoisiin paitoihin ja tikkarit oli koottu koreihin jakamista varten. Ennen tempausta ryhmä kokoontui vielä rukoilemaan rohkeutta ja että he saisivat olla siunauksena koululleen. ”Ennen tempausta jännitti tosi paljon, mutta kun oltiin rukoiltu ja lähdettiin yhdessä jakamaan tikkareita ja halauksia, kaikki jännitys katosi ja se tuntui vaan täysin luonnolliselta!” kertoi Katriina innoissaan tempauksesta. ”Kun jaoimme tikkareita ja halauksia, tuntui kuin koko koulu olisi ollut yhtä hymyä, kaikki ottivat sen uskomattoman positiivisesti vastaan!” jatkaa Iidamiia muistellen tapahtumia. Koko ryhmä sai kokea, miten Jumala todella toimi tempauksen kautta ja he saivat nähdä oppilaiden ilahtuvan epätavallisesta huomiosta. Kaikki lukivat tikkareissa olevia lappusia innoissaan ja vertailivat niitä keskenään. Osa jopa kiinnitti lappusia reppuihinsa ja koulun käytäville, kukaan ei halunnut heittää niitä menemään! Koulun kovimmatkin pahikset eivät voineet muuta kuin mennä lähes sanattomaksi yllättävästä ystävyyden osoituksesta. Kaikenkaikkiaan tempaus oli todella onnistunut ja ryhmä on saanut huomata sen positiivisen vaikutuksen koulussaan! He ovat saaneet huomata, miten Jumala antaa rohkeuden ja siunaa pienet aloitteemme! |